Sen piti olla t\u00e4ydellinen poikien reissu, muutama hyv\u00e4 kaveri, kourallinen moottoripy\u00f6ri\u00e4 ja edess\u00e4mme levitt\u00e4ytyv\u00e4n Clarence-er\u00e4maan villi, kesytt\u00e4m\u00e4t\u00f6n kauneus. Ilma oli raikas, maasto karua ja seikkailun lupaus leijui jokaisessa mutkittelevassa polussa ja m\u00e4t\u00e4styn peitt\u00e4m\u00e4ss\u00e4 kukkulassa. Siell\u00e4 ulkona, moottoreidemme jylin\u00e4n ja vuorten valtavan hiljaisuuden ymp\u00e4r\u00f6im\u00e4n\u00e4, tunsimme itsemme vapaiksi. <\/p>\n\n
Olimme ajaneet koko p\u00e4iv\u00e4n karun maaston halki, kapeilla poluilla, jotka mutkittelivat jokiuomien yli ja tihe\u00e4n hein\u00e4tuppaan \u2013 sellaisen, joka voi k\u00e4tke\u00e4 sis\u00e4\u00e4ns\u00e4 niin suuria kivi\u00e4, ett\u00e4 se pilaisi p\u00e4iv\u00e4n. Kun aurinko alkoi hitaasti laskeutua harjanteiden taakse, aloimme k\u00e4vell\u00e4 takaisin leiriin v\u00e4synein\u00e4 mutta tyytyv\u00e4isin\u00e4, puhuen jo illan tarinoista. Silloin n\u00e4in h\u00e4net. <\/p>\n\n
Edess\u00e4ni yksi pojista makasi maassa, moottoripy\u00f6r\u00e4ns\u00e4 painautuneena k\u00f6mpel\u00f6sti. Jo kaukaa tiesin, ett\u00e4 jokin oli vialla. Kun saavutin h\u00e4net, oli selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n oli kovissa tuskissa. H\u00e4n oli osunut m\u00e4d\u00e4n sis\u00e4ll\u00e4 olevaan piilossa olevaan kiveen, ja t\u00f6rm\u00e4ys oli lenn\u00e4tt\u00e4nyt h\u00e4net suoraan tihe\u00e4\u00e4n orjantappurapensaikkoon. Moottoripy\u00f6r\u00e4 oli kaatunut kovaa h\u00e4nen p\u00e4\u00e4lleen, ja ihmisen, metallin ja piikikk\u00e4iden pensaiden sekamelska maalasi synk\u00e4n kuvan. <\/p>\n\n
Ei kest\u00e4nyt kauaa tajuta, ett\u00e4 h\u00e4n oli murtanut jotakin, luultavasti useamman kuin yhden luun. T\u00e4\u00e4ll\u00e4 keskell\u00e4 ei mit\u00e4\u00e4n emme kuitenkaan voineet tehd\u00e4 paljoakaan. Maasto oli karu, ja kilometreitt\u00e4in karua er\u00e4maata oli meid\u00e4n ja l\u00e4himm\u00e4n sivilisaation v\u00e4lill\u00e4. Kivunlievityst\u00e4 oli saatavilla vain v\u00e4h\u00e4n, emmek\u00e4 pystyneet liikuttamaan h\u00e4nt\u00e4 ilman lis\u00e4vammojen riski\u00e4, \u200b\u200bja p\u00e4iv\u00e4nvalo hiipui nopeasti. <\/p>\n\n
T\u00e4llaisina hetkin\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6kset ovat helppoja. En ep\u00e4r\u00f6inyt, vaan tartuin henkil\u00f6kohtaiseen paikannuslaiteeseeni (rescueME PLB1) ja painoin nappia. Se oli sellainen laite, jota toivot, ettei koskaan joudu k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n, mutta kun sit\u00e4 tarvitset, mill\u00e4\u00e4n muulla ei ole v\u00e4li\u00e4. <\/p>\n\n
H\u00e4t\u00e4merkki vilkkui eloon ja l\u00e4hetti \u00e4\u00e4nett\u00f6m\u00e4sti h\u00e4t\u00e4signaalin, joka heijastui satelliiteista pelastuskeskuksiin. Vaikka tiesimme, ett\u00e4 apua olisi tulossa, oli silti valtava helpotus kuulla helikopterin lapojen rytminen jys\u00e4hdys pelastusryhm\u00e4n l\u00e4hestyess\u00e4. <\/p>\n\n
Er\u00e4maassa, kaukana avusta, asiat voivat muuttua hetkess\u00e4. Mutta valmistautumisen, oikeiden varusteiden ja oikeiden reagointivalmiiden ihmisten avulla katastrofista voi tulla pelastustarina. <\/p>\n\n
<\/p>\n\n